LÖYTYYHÄN SINUNKIN UMPISÄILIÖSTÄSI LAIN VAATIMA VALVONTAJÄRJESTELMÄ?

Maailma muuttuu ja ihmisten määrä tällä pallolla kasvaa jatkuvasti. Ympäristömme hyvinvoinnista huolehtiminen on päivä päivältä tärkeämpää näissä haasteellisissa olosuhteissa. Meistä jokainen pystyy vaikuttamaan omalla tekemisellään ympäristön hyvinvointiin ja hidastamaan ilmastonmuutosta. Myös ympäristölait pyrkivät edesauttamaan näiden päämäärien saavuttamista.

Näissä muuttuvissa olosuhteissa ympäristölakia täytyy tarkistaa jatkuvasti. Täällä tuhansien järvien maassa on yli 500 000 kesämökkiä, sekä yli miljoona ihmistä jotka asuvat julkisen jätevesiverkoston ulkopuolella. Näistä asumuksista noin puolet laskevat ainakin ympäristön kannalta haitallisimmat jätevetensä väliaikaiseen säilöön josta ne voidaan kuljettaa puhdistamolle käsiteltäviksi. Tätä varten on olemassa umpisäiliöitä, jotka tunnetaan myös nimillä likakaivo, lokakaivo ja jätevesikaivo.

Nykyinen jätevesilakimme vaatii että kaikissa umpisäiliössä täytyy olla jonkinlainen valvonta-/hälytysjärjestelmä. Tällä tavoin voidaan varmistaa että vesistöjämme ja luontoamme uhkaavia myrkkyjä ja bakteereita ei pääse vahingossakaan vuotamaan luontoon. Kaivon ylitäyttyminen on kohtuuttoman kallista myös itse käyttäjälle, sillä tällöin tyhjennys joudutaan tilaamaan pikapäivystyksen kautta mikä ei ole halpaa lystiä. Lisäksi voidaan joutua tekemään maaperätutkimus.

Valvonta- ja hälytyslaitteita on markkinoilla useita. Monet näistä kuitenkin vaativat verkkovirran tai ovat paristorohmuja. Suurimmassa osassa myös signaalin kantama on niin lyhyt että viesti täyttymisestä saadaan enintään noin 50 metrin päähän jätevesikaivosta. Lähes kaikkia myynnissä olevia valvontalaitteita yhdistää se, että ne eivät oikeasti vapauta sinua jätevetesi valvonnasta. Vaihdat vain kaivoon kurkistelemisen valvontapaneelin tarkkailuun.

Markkinoiden uusin tuttavuus on LokaVahti, yksi maailman ensimmäisistä lokakaivon etävalvontajärjestelmistä. Tämä laite ei tarvitse sähkötöitä ja sen asennus ja käyttöönotto on yksinkertaista. Laite asennetaan jätevesikaivoon ja tieto tyhjennyksen tarpeesta välittyy suoraan viemärihuoltoyhtiölle. Täten voidaan varmistaa että tyhjennys hoidetaan varmasti ajallaan, mutta kuitenkin vain silloin kuin se on oikeasti tarpeen. Huomattavin ero klassisiin valvontalaitteisiin verrattuna on että tämä laite aidosti poistaa tarpeen valvoa jätevesikaivoasi. LokaVahtia on mahdollista hyödyntää kaikenlaisissa likakaivoissa niin omakotitalojen, maatilojen, kuin mökkienkin yhteydessä.

Tutustu LokaVahtiin tästä!